15.12.08 EsP

Suunnitellusti kotona tapahtunut synnytys.

14.12.2008 - 39+6

Klo 13.40 Limatulppaa. Vähän, mutta pakko sen on olla!
Klo 21.54 Limatulppa bongattu kokonaisuudessaan.
Klo 23.04 Menkkajomotusta. Pientä, mutta niin että huomaa.
Klo 23.58 Jomotus voimistuu niin että muistuu vallan hyvin mieleen omat luomukuukautiset.

15.12.2008 - 40+0
Klo 00.10 Ei auta normaali menkkakeinot näihin kipuihin. Pakko mennä suihkuun. Seisominen ei tee hyvää, joten otan konttausasennon, vettä tulee suihkusta koko ajan suoraan alaselälle.
Klo 00.17 Pois suihkusta. Etsii hyvää asentoa, mutta kun ei löydä. Mitenkäs päin tätä nyt piti olla että näitä saa helpotettua?
Klo 00.28 Kylkiasento! Aaaah. Helpottaa hieman.
Klo 00.46 Noin minuutin mittainen kova (aikaisempiin verrattuna) jomotus kylkiasennossakin. Eikö mikään asento vois tuntua kohtuulliselta?
Menkkajomotuksen pituudesta ei mitään tarkkaa käsitystä, ei omisteta mitään sekuntia näyttäviä kelloja. Mutta kännykän näyttöä tuijottaen minuutti viisari kerkeää aina kääntyä ja seisoa, eli mitä tahansa kymmenestä sekunnista melkein kahteenkin minuuttiin voi olla.
Klo 00.49 Huomaan että näillä jomotuksilla on jo selvää rytmiä. 1-4 minuutin välein n. minuutin mittainen jomotus. Ei puhettakaan että mikään lantion heiluttaminen auttaisi, tai mikään muukaan kikka mitä kykenen tekemään kuivalla maalla. Isäntä jo naureskeli vähän että miksi talsin edestakaisin. Mutta kun en vain keksinyt mitä muutakaan tehdä sen aikaa kun tuntuu..
Taisin näillä main myös sännätä vessaan. Oksentamaan. Ja kylläpä tulikin kaikki ”pohjamutia” myöten.
Klo 00.57 Jomottaa vielä pikkasen kovemmin. Edelleen mennään kuukautiskivuilla. Mietin jo että tätäkö se nyt sitten on vielä monta päivää, ennen kuin niitä niin kauan hehkutettuja supistuksiakin tuntisin.
Klo 01.14 Lopetin vihkoon merkitsemisen. Joten nyt mennään selittäen muihin tietolähteisiin tukeutuneena tämä loppu..
Klo 01.30 Yritin mennä nukkumaan, kuunnella synnytä rentoutuneena cd:tä, mutta eihän siitä mitään tullut. Soitin nurkkaan, asennon hakua. Ei voi keskittyä mihinkään muuhun. Kevyt oksetus yltyi pahemmaksi. Onneksi tunnistin ajoissa kerkesin yökätä eteisen lattialle kaikki edellisen oksennuksen jälkeen nautit nesteet ja pyttyyn jäi vain ne sappinesteet. Isäntä tuli kiireen vilkkaa sängystä auttamaan ja siivosi lattian.
Klo 01.50 Patistin miehen nukkumaan ja sanoin että jään suihkuun. Kivut tuntuivat edelleen normaali kuukautisilta, mutta sillä erolla että eivät olleet niin lyhyt kestoisia kipupiikkejä mitä silloin, joten olo oli epämukava kun muuten niin normaali kipu tuntui epänormaalisti. Selitänkö hienosti?
Klo 01.55 Suihku auki, kontalleen lattialle, vesi osoittamaan alaselkää ja aaaah. Hetken päästä taas helpottaa. Taidan olla 45 minuuttia suihkussa tällä erää.
Klo 02.40 Siirryn sohvalle makaamaan kyljelleni. Peitto myttyyn selkänojan ja selän väliin että saan jotain painamaan selkää. Tuntuu auttavan. En vain saa tarpeeksi tasaista painetta koko alaselälle.. Jomotuksien välissä voi olla, mutta jomotuksen aikana kipu on liian toispuolista.
Klo 03.10 Kotikätilölle yritän kirjoittaa viestiä. Puuskutan ja hengitän syvään ja yritän keinuttaa lanteita edes edestakaisin jos siitäkin olisi apua. Mutta ei.. Muutaman edelleen n. minuutin mittaisen (näitä ne oli ollut koko ajan) jomotuksen sain tekstiviestiä kirjoittaessa, ei ainakaan unohtunut mitä piti vielä sanoa. Koitan selviytyä tehtävästä nopeasti. Ei kykene keskittymään muuhun kuin oloonsa. Tuntuu helpommalta ottaa kipu vastaan kun voi keskittyä siihen ennen kuin se tulee kunnolla vastaan.
Klo 03.17 Sain viestin lähetettyä. Tilanne katsaus lähti sinne.. Limatulppa, menkkajomotuksia, niiden kestoa ja ilmestymis väliä, suihkussa oloa, oleskeluasennoista ja niin edelleen. Kanavankin kerroin todennäköisesti lyhentyneen. Siltä se ainakin tuntui suihkussa ollessa.
Klo 03.30 En saanut viestiin vastausta, joten soitin hetken päästä perään. Puhelin ja puhkutin ja yritin kuunnella ja keskittyä niihin ohjeisiin. Jomotuksia tulee siinä määrin että aina sen tullessa on pakko olla paikoillaan, keskittyä hyvin ja vähän vikistä. Edelleen tuntuvat niin normaalina kipuna, mutta niin epänormaalin mittaisena että on vaikea sopeutua. Ei siis jää kätilöltäkään huomaamatta että väli on n. 2-6 minuuttia. Saan hengitysohjeita, asento-ohjeita ja käskyn yrittää torkkua joka välissä. Ah. Ei kykene! Pakko se on lähteä suihkuun taas. Mahtaa naapurit tykätä kun koko yö lorotellaan vettä..
Klo 04.24 Verihyytymää tulee limatulpan jämän seassa ja tuntuu että jokaisella kouristuksella on vaan painettava vähän alaspäin. Pakko siis infota kätilöä tilanteesta. Suihkusta ei voi poistua joten puhelin on kiedottu käsipyyhkeeseen johon voi sitten kädet kuivata ennen viestittämistä ja silti nauttia veden ihanasta tunteesta selällä. Vaikka eihän se perkule kipua enää oo vienyt mihinkään pitkään aikaan.. Mutta helpompi suihkussa, kuin kuivalla maalla. Ohjeena sain että nostaa sitä pyllyä ylös ja hengitellä läähättäen. Voi itkut. Ei kykene olemaan pää alempana kuin peppu. Mutta kaikkea on kokeiltava! Äkkiähän se asento kuitenkin taas muuttui konttausasentoon..
Klo 04.54 Pakko huutaa isännälle herätyksiä. En kykene enää olemaan yksin. Jokainen minuutti tuntuu viideltä, joten puhelin ravaa ahkeraan kädessä ja pää laskee että ”kyllähän sen kätilön pitäis täällä ihan just olla” vaan totuus onkin toisenlainen kun välimatkaa on tunti. Isäntä siis saa tulla pitämään seuraa ja olla muistuttamatta mua koko ajan ajasta.. Edelleen jatkuu nuo paineen tunteet. Tuntuu että nyt alkaa totinen taistelu luonnonvoimia vastaan. Vähä vähältä minuuttien aikana ne paineen tunteet ja työntämisen tarpeet vain voimistuvat.

Kellosta ei ole koko loppuaikana enää pienintäkään tietoa! En kuule mitä mies puhuu, vettä on korvassa. Makaan kyljelläni vessan lattialla, jalat nostettuna seinää vasten että työnnön tarve olisi helpommin käsiteltävissä, suihku suunnattuna kyljelle että vesi menee niin selälle kuin mahalle. Huudan välillä että hanaa viileämmälle ja välillä että kuumemmalle. Koskea muhun ei saa. Jokainen kosketus, liikahdus tai muu häiritsee keskittymistä ja tekee läähättämistekniikasta vähemmän tehokasta ja työnnön tarve nousee siihen että en vaan voi pidättää yhtään.. Tähän asti sekin onnistui jotenkin. Käskin miehen soittaa kätilölle ja kysyä kauanko vielä kestää tulla. Alkaa tuntumaan jo niin paljon että usko meinaa loppua kesken. Kätilö vannottaa että ponnistaa en saa, ei usko että olisin auki. Joten mies joutu vahtivuoroon, muuten olisi lähdettävä KYS:iin ennenaikaisen ponnistuksen tarpeen takia (jälkikäteen sanon pyhpyh tälle).
Pitelen siis persuksiani samaan aikaan kun läähätän ja yritän välttyä saamasta pahaa työnnön tarvetta. Voi elämä, pakkoko tätä on kestää vielä ties miten kauan. Jokaista en onnistu pidättämään joten ehkä ”ihan vähän” (aika paljonkin) salaa ponnistan. Välillä korjaan asentoa. Selkä tiukemmin kiinni seinään, jalat vastapäiselle seinälle ylämäkeen ja mies saa hoitaa suihkun lämpötilan säätämisen tarpeen mukaan. En voi liikauttaakaan jalkojani väärässä kohdassa tai paine tulee ja heti. Huomaan että jalat myös tärisevät ja pomppivat joka kerran kun paineen tunne tulee ja yritän pidättää ja saada jalat kuriin ja ylämäkeen takaisin että vähän helpottaisi. Jokainen 10 sekuntia eteenpäin tuntuu jo minuuteilta. Mies huutelee koko ajan että ”hengitä hengitä, muista hengittää”.. Ja sitten taas joka toisessa välissä että ”ei enää kauaa, ei enää kauaa”. Ja siitäkös minä pidän kun uskotellaan että ei oo enää kauaa, vaikka mitään tietoa ei ole. Joten pistän miehen soittamaan kätilölle että miten pitkään.. Kuulemma kaupungin toisella laidalla. Liian pitkällä! Ei pysty. Jatkan salaa ponnistamista kun hengitys ei riitä pitämään kurissa ja ponnistaminen aina vähän helpottaa että saa haukattua taas henkeä vähän, mahahan kramppaa jo ihan omaa tahtiaan. On tehnyt sitä jo pitkään. Ei siis paljon ole ollut mulla osaa eikä arpaa suurimpaan osaan noista ponnistamisista, mutta käsi haaroissa sitä on pakko ne ottaa vastaan ja yrittää jännittää joka lihas niin että ei pääsisi etenemään. Rentoutuminen oli kaikkein pahinta mitä olisi voinut tehdä klo 04.24 jälkeen. Sillon ei kontrolli olisi pitänyt ollenkaan.
Mies on ravannut koko ajan välillä istumassa pytyn päällä ja puhelemassa jotain mitä en ole kuullut, silittämässä kissoja tai muuten vaan ravaamassa olohuone, keittiö, vessa, olohuone, keittiö, vessa väliä. Sitten kuulen ne sanat ”Vähän yli 5minuuttia” enää. Muistan vaan miettineeni, että pakko sen viiden minuutin on vielä onnistua kun on tuntikin onnistunut tähän mennessä ilmeisen hyvin!

06.07 Kätilö saapuu. Voi mikä riemu. Makaan yhä vaan kylkiasennossa vessan lattialla ja en edes näe millainen naama eteisessä seisoo. Sen näen että paljon oli kannettavaa. Silmät on olleet jo yli puolituntia kiinni kun kipuun ei ole saanut keskityttyä enää silmien ollessa auki. Mies saa ohjeeksi laittaa veden kiehumaan. Kätilö tulee vessaan ja tiedustelee tilannetta. Jomottaa, jomottaa ja taistelen ponnistamista vastaan. Ähkin vielä hetken. Sitten helpottaa. Saan sanottua jopa jo tervehdyksen. Kätilö pyytää saada tehdä sisätutkimuksen. Suihku sammutetaan ja mahdollisimman selälleen pitäisi päästä.. Liikahdan ja se työntämisen tunne tulee heti. Vielä tämä on kestettävä, sitten tutkitaan! Pääsen kääntymään selälleni ja saman tien kätilö yllättää kysymyksellä että haluatko täällä vessassa synnyttää. Olin ihan ihmeissäni. Nytkö pääsen? Odotan tästä tulevan ehkä pitkäkin sessio, ajattelen että parempi jäädä, on suihku lähellä jos tästä nyt mihinkään ei päästäkkään ja kipua tarviis vähän vielä lievittää. Toiseksi olen ihan märkä eikä mikään muu paikka ole siinä valmiudessa (muovia tai muuta lähellä), enkä kestä enää odottaa! Kätilö pyytää mieheltä pyyhkeitä ja yritä pikaiseen neuvoa mistä mies niitä löytää (laiskana oon pinonnut pyykkäyksen jälkeen pinnasänkyyn ja unohtanut sinne). Saan polvien alle pyyhkeen. Ja sitten tarpeen tullessa käskyn ponnistaa. Koitan miettiä asentoa, mutta mikään muu ei tule nyt kysymykseen kuin nelinkontin olo. En kykene enää makaamaan tai istumaan, joten nelinkontin mennään. Nousen ja levittäydyn niin että on hyvä olla. Pian ponnistuttaa. Otan seinäpatterista tukea ja ponnistan vähän. Pää puoliksi ulkona! Kuka sanoi että synnyttäminen sattuu? Kätilön muistan sanoneen jotain miehelle siitä että täällä se sun naises vaan pakertaa jo lasta ulos asti, ja kysyi halutaanko kokeilla päätä. Miehestä en tiedä, minä kyllä kokeilin. Ei tainnut kätilökään uskoa että heti pääsee toimiin kun saapuu. Sanoi myös jotain siitä että voi olla vauva vähän shokissa pian, ja että voi heilutella päätä että löytää oikean asennon. Muiden sanat soljui ohi. Olin jotenkin täysin omassa maailmassa. Omassa helpotuksessa. Hetken saan huilata ponnistuksen jälkeen, korjaan asentoa. Seuraava ponnistus ja pää on ulkona. Tämä jo vähän tuntui, mutta helppoahan tämä! Käsi oli leuan alla ilmeisesti jos yhtään kuulin oikein mitä kätilö sanoi. Kätilö sanoo että nyt on ponnistettava loppuun. Odotan ponnistuksen tarvetta, rytmi oli jossain vaiheessa sekaisin mennyt, ei tullut niin arvattavasti kuin tähän asti. Tai sitten tilannetaju oli mennyt lopullisesti. Vähän ponnistin ilman ponnistuksen tunnetta ja ilmestyihän se kunnollinenkin ponnistelun tarve ja sain puhtia.

Klo 6.15 Poika oli maailmassa.
Kätilö pienen hetken katsoi ja sanoi että ”voi Mari”. Tiesin. Seuraavaksi mies sai kuulla huudon ”soita 112 ja kerro että täällä on veltto vauva”. Katsoin alas jalkojeni juureen.. Näky ei ollut toivottu, mutta se ei tuntunut pahalta siltikään. Niin rauhallinen. Tiesin ettei siitä poikaa mikään herätä. Saan pojan pyyhkeeseen kiedottuna syliin ja kätilö pyytää mieheltä puhelimen jossa vielä lanssimiehet tai keskus tai joku puhuu. Kätilö ravaa ja puhelee. En tiedä mitä. Katselen vain poikaa. Silmien ympärys kärsinyt nahkan rullautumisesta, kaula saanut rakkoja napanuorasta, kasvoissa tumman sinistä ja muu kroppa ihan kuin iho olisi kokoa liian suuri ja siitä syystä ”mytyssä” sieltä täältä. Tiesin että olin saanut enkelin.
Ambulanssimiehet tulivat, 4 isoa miestä meidän isossa vessassa sai tilan tuntumaan todella ahtaalta. Muistan vain ihmetelleeni miksi meidän poikaa yritetään pelastaa.. Jäin yksin vessan nurkkaan noiden miesten väliin ja sain katsoa koko elvytyksen (en tiedä oliko se joutumista, kun ei se pahaa tehnyt, mutta jälkeenpäin mietin että olisinko sittenkään halunnut nähdä sitä kun meidän enkeliä yritetään väkisin saada takaisin maailmaan). Istukkakin oli vielä syntymättä. Kätilö jossain vaiheessa tuikkasi käynnistävää reiteen ja paineli kohtua hieman kaikkien ambumiesten takaa. Tuli hetken päästä uudelleen ja sitten irtosi. Kokonainen. Kätilön silmissä ehkä vähän pieni, mutta mitään vikaa ei löytänyt silmämääräisesti ja poikakin oli oikean kokoinen joten varmasti hyvin työnsä tehnyt.
Sain kuulla sitä välinpitämätöntä miesten keskustelua koko ajan. Kukaan ei kuunnellut toistaan enkä minäkään sanaa saanut suustani, olisin halunnut lähettää ne pois meidän pojan luota. Elvyttäminen oli pahempaa, kuin se että tilanne olisi saanut jäädä siihen syntymän jälkeiseen mikään-ei-tuo-poikaa-takaisin tilaan. Olin jossain vaiheessa saanut pyyhkeen päälleni. Kätilö sen ojenti, mutta jotenkin olin niin sumussa (rankka yö, yli 20 tuntia valvonut, synnyttänyt, kuoleman kohdannut..) etten silti tiedostanut.

Klo 07 ja jotain. Viimein elvyttäminen päättyi. Olin helpottunut, mutta myös harmissani, että enkeli joutui sen kestämään.

Kätilö pyysi saada tarkastaa repeämä tilanteen ja todettiin että tikkiä se vaatii. Olin kätilölle sanonut jo heti synnytyksen jälkeen että eihän ne ambulanssimiehet vie minua mukanaan, että en haluaisi mennä kun oli hyvä olla kaikin puolin, joten hän sitten osasikin puhua miehille että voin tulla tarkastukselle paikalliseen, mutta sitten pääsen kotiin. Niinpä pyysin luvan käydä huuhtelemassa veret päältäni ja pukea päälle ennen lähtöä.. Poika käärittiin pyyhkeisiin ja kuljetettiin varakissanhiekkalaatikossa sairaalaan samalla kyydillä meidän kanssa.

Klo 07.24 Ensimmäiset kyyneleet vierähtivät vasta ambulanssissa kun kirjoitin tekstiviestiä äidille, sekä eräälle toiselle joulukuiselle äidille joka saisi tehtäväkseen kertoa uutisen kaikille muille siinä odottajaryhmässä

”Meidän pienestä oli vain kotienkelin siivillä lentämään. Pieni poju oli täydellinen, siivet vain eivät jaksaneet kantaa”