Aloitetaan keskiviikosta 10.12. Heräsin viiden aikaan, kun tuli supistuksia, enkä pystynyt enää jatkamaan unia. Menin alakertaan ja nojatuolissa lojuin. Sydän pamppasi, kun ajattelin, että nämä ovat nyt niitä ja lähtö on kohta. Supistusten välillä puunasin vessan ja siistein taloa muutenkin, että ei jäisi paikat rempalleen Yhdeksän aikaan supistukset kuitenkin loppuivat... En kuitenkaan uskaltanut lähteä ajamaan neuvolaan, jota siirrettiin sitten seuraavalle päivälle. Torstai-aamuna 11.12 heräsin myös aamutuimaan supisteluihin. Tulin jälleen alakertaan ja nyt olin rauhallisempi, koska tiesin, että supistukset voivat loppua, eikä minun kannattaisi turhaan innostua. Ne kuitenkin jatkuivat ja tuntuivat jo sen verran, että kahdeksan aikaan soitin synnärille Kokkolaan, että pitäisikö minun lähteä sinne. He käskivät odotella niin pitkään kotona, kun kipujen kanssa vain pärjää. Kertoivat myös, että supistukset voivat olla ns. ennakoivia supistuksia ja loppua jälleen tyystin. Kymmenen jälkeen supistukset loppuivatkin ja suutuin niin, että lähdin lompsimaan ulos roskapussien kanssa ja imuroin eteisen ja rappuset yläkertaan hurjistuneena. Sillä taisi jokin vaikutus olla, sillä supistukset alkoivat ja hyvin voimakkaina. Olin pitänyt Area töissä tilanteen tasalla. Neuvolakäynti oli määrä olla 14.45 Lampilla ja tarkoituksenani oli sinne asti sinnitellä. Yhden jälkeen kivut olivat niin kovat, että soitin Aren tulemaan töistä aiemmin, että ajaisimme suoraan Kokkolaan.
Olimme Kokkolassa noin kolmelta. KTG-käyrässä näkyi selvät supistuskäyrät säännöllisesti neljän minuutin välein. Olin sormelle auki. Pääsimme synnytyssaliin suoraan. Supistukset jatkuivat läpi illan ja yötä kohden ne voimistuivat. Paikat aukenivat pikkuhiljaa. Kivunlievityksenä käytin suihkua ja lämpöpusseja. Sain kahdentoista aikaan Litalginia lihakseen ja rauhoittavaa nukahtamiseen. Kivut vain yltyivät. Täytettiin anestesiakaavake ym. mahdollista epiduraalipuudutusta varten. Olin avautunut 3-4 cm. Kätilö esitteli erilaisia menetelmiä kivun lievitykseksi. Halusin koittaa ammetta ja otin siellä supistuksia vastaan muutaman tunnin ajan. Amme oli mahtava, rentoutti täysin. Sen jälkeen keinuin kiikussa ja sitten pystyin siirtymään sänkyyn, jonne lopulta olin nukahtanut. Heräsin kolmen tunnin jälkeen perjantai-aamuna kello 8 ilman supistuksen supistusta. Potutti.
Olin paljon liikkeellä, jotta supistukset alkaisivat uudestaan. Kiersimme Aren kanssa sairaalaa ja ravasimme portaissa. Eivät alkaneet. Kahdentoista aikaan lääkäri puhkaisi kalvot, jonka jälkeen alkoi supistelu laimeasti ja epäsäännöllisesti. Lapsivettä tihutti vähitellen ulos. Siirryimme toiseen synnytyssaliin, jossa sänkyä pystyttiin säätämään. Siellä laitettiin oksitosiinitippa klo 15, joka vauhditti nopeasti supistuksia. Olin edelleen auki 4cm. Pian tulin tosi kipeäksi, tunsin hirvittävän painon tunteen, koska vauvan pää oli niin alhaalla. En pystynyt maata, istua, enkä olisi jaksanut seistä. Nojasin sängyllä olevaan säkkituoliin ja hengitin ilokaasua, sillä en uskaltanut vielä ottaa epiduraalia, jottei synnytys ennestään hidastuisi. Ilokaasun avulla selvittiin tunnin verran, sen jälkeen en saanut siitä apua. Istuin vessassa pöntön päällä, mikä oli ainoa siedettävä asento. Olo oli ihan järkyttävä, jokainen hetki taistelua. Oksentelin. Pyysin epiduraalia ja kätilö halusi lääkärin tutkivan ensiksi. Raahauduin jotenkin sängylle, en oikein muista ja sisätutkimus sattui sillon niin valtavasti! Ja kuinka rankkaa oli kuulla, että paikat eivät ole auenneet lisää! Lääkäri haki ultraäänilaitteen ja todensi sen avulla, että lapsi oli syntymässä avosuisena, eli kasvot ylöspäin. Hän antoi luvan epiduraalin laittoon. Anestesialääkäri oli kuitenkin elvytyksessä, eikä päässyt heti tulemaan. Tapahtumia en siltä ajalta muista... 1,5h olin kuitenkin taistellut ja oli todella helpottavaa kuulla anestesialääkärin ääni lopulta. Epiduraalin laitto oli tuskaista, sillä supistukset sattuivat valtavasti ja köyryasento pahensi kipua ja oloa. Puristin kätilön kättä... Itse pistos ei tuntunut missään.
Pian olo alkoi helpottamaan, keho tuntui turralta. Tuli kylmä ja olin kolmen peiton sisässä, tärisin. Ihoa pisteli, kutitti, olisin halunut raapia sen verille. Mutta olo oli autuas, hymy palasi huulille. Supistuksen tullessa tunsin kovettumisen, mutta en tuntenut kipua!
Vauvan sydänäänet alkoivat laskemaan supistuksen aikana 80-90;een. Minua pyydettiin hengittämään oikein syvään supistusten aikana, jotta lapsi saisi tarpeeksi happea. Ultraäänilaite vaihdettiin Stan-UÄ:ksi, joka kertoi paremmin sydänäänistä. Paikat aukenivat 1cm/h. Olo oli leppoisa.
Joskus lähempänä 11 olin täysin auki, En malttanut odottaa että pääsisin ponnistamaan!! Kävin pissalla ja tein harjotusponnistuksen. Olin sängyllä puoli-istuvassa asennossa ja sain alkaa ponnistaa kun halusin. Ja niinhän minä tein! Epiduraaliannosta oltiin laskettu ja oksitosiinitippaa nopeutettu moninkertaisesti.Toisen ponnistuksen jälkeen lapsen pää oli jo korvia myöten ulkona, toinen kätilö tuli paikalle. Minulta kysyttiin halusinko koskettaa päätä, mutta en halunnut. Siinä vaiheessa sattui ja kun seuraavaa supistusta sai odotella. Mutta seuraavilla työnnöillä sain jo vauvan ulos! Ja voi sitä tunnetta kun se sieltä nostettiin, kun tyhjenin siitä ja kun se parkaisi! Se tunne on jotain sanoin kuvaamatonta!! Sain käärön rinnalleni! Syntymäaika 23.43!
Synnytyksen kesto noin 10h, toinen vaihe 15min. Lapsen mitat 3380g/50cm/34.5cm. Apgar 10/10. Napanuora kerran vartalon ympäri, löysätty.
Mieheni oli suuri tuki koko synnytyksen ajan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti